keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lyhytnäköisyyttä viljan ostajilta

Leivontalaatuista vehnään tullaan tänä syksynä korjaamaan Suomessa erittäin vähäisiä määriä, liian alhaisten valkuaispitoisuukisen vuoksi. Tätä jo aikaisemmin kertomaani tosiasiaa todistavat ostajille tulleet ensimmäiset syysvehnien esinäytteiden tulokset. (Kaiken lisäksi ensinhän puidaan aina heikomman sadon/korkeamman valkuaisen kasvustot.) Suomalaiset viljan ostajat reagoivat tähän ikävään tilanteeseen YHDESSÄ TUUMIN laskemalla jälleen leipävehnän hintaa!! Miten viljasektorin toimijat voivat kuvitella tämän yhtälön toimivan? Mistä ensi vuoden tuotantopanokset  hankitaan, kun ei edes laadukkaasta tavarasta olla valmiita maksamaan sille kuuluvaa hintaa? Ja miksi viljelijät panostaisivat laatuviljan tuotantoon, kun singnaalit ostajan taholta ovat vuodesta toiseen samat? Hinnat 24.8. 2015

Useissa tapauksissahan panosten ostajat ja viljan myyjäthän ovat samoja toimijoita. Maatalouskonekauppa on jo täysin pysähdyksissä ja samoin tulee tapahtumaan, näiden hintojen jatkuessa, tuotantopanoskaupallekkin. Missä kohtaa em. yhtälössä on peltoviljelyn jatkuvuus?

Juhalpuheissa puhutaan miten kotimainen raaka-aine on teollisuudelle tärkeää ja Suomalaisen viljan laatu hyvää jne. Ostajat eivät kuitenkaan ole valmiita maksamaan laadusta. MIKSI??

 13.5. ja 10.6. bloggauksissa samasta teemasta ihmettelyä. Niihin ei kukaan uskaltanut kommentoida... Uskaltaiskohan tähän jo joku?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti