keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Autoilua, sensorointia ja rikkaeskylvöä

Eilen (5.5.) oli varsin mielenkiintoinen työpäivä. Tällaisia tarvitaan jotta mielekkyys ja kiinnostavuus omassa ammattissa pysyy yllä.

Aamulla ajelin Sipoontien Nesteelle tekemään "vaihtokauppoja". Vein muutaman pussukan kerääjäkasvien siemeniä Halikosta sinne suuntaan ja opistokaverini Hausjärveltä toi vastaan kuminan siemeniä Riihimäen Trans Farmilta. (Joka on muuten maailman suurin kuminantuotantoyritys! Kuminan tuotannosta ja sen mahdollisuuksista yms. yms. tulen tarinoimaan joskus enemmänkin.)

Kuminakeikan jälkeen olikin vuorossa tapaaminen John Deeren Vako-lehden kasvinviljeytoimittajan kanssa syysrapsimaani laidalla. Kesällä ilmestyvässä lehdessä käsitellään mm. rapsiasiaa.

Ennen kuin pääsin päivän kaikkein mielenkiintoisimpaan osioon, tuli Lindemanin Mikko Somerolta levittämään typpirikki -lannosta syysrapsikasvustoihin N-sensor laitteistollaan. Levityskoneena Mikolla on nyt aivan uusi Amazonen "hydro"-levitin. Kätevä lisäpalvelu oli myös että lannoitteiden toimitus onnistuikin nyt Mikon toimesta ja monta "mutkaa" jäi minulta matkasta pois.

Rapsin täsmälannoitusta


Kasvustot ovat edenneet vauhdilla runsaiden sateiden saattelemana (n. 50 mm/vk) ja uuden sateen uhan sekä töiden ajoitusten takia päädyimme levitykseen jo nyt. Muutamaa päivää myöhemmin olisi ollut ehkä parempi hetki joillain lohkoilla, kasvuston peittävyyden ja N-sensorin "reagointikyvyn" kannalta, mutta tällä kertaa näin. "Sensori" annosteli typpeä 10-50 kg/ha kasvuston tarpeen mukaan. Samalla kasvustot sai rikkiä noin puolet lisätypen määrästä.


Iltapäivällä oli vuorossa JOTAIN AIVAN UUTTA sekä minulle, että useimmille muillekkin viljelijöille: Kuminan kylvöä rikkaäkeellä syysvehnän "alle" (video). Kalustona oli tuttavani "LuomuNiemen" 9 metrinen Köckerling -rikkaäes, joka on varustettuna pneumakylvöyksiköllä.

Kuminan kylvöä syysvehnän aluskasviksi


Vuosia jatkuneen harkinnan, opiskelun, asiakkaan pellolla heränneen kiinnostuksen yms. seurauksena päätin talvella lopultakin ottaa kuminan viljelykiertooni mukaan. Olen ihastellut mm. kuminan ylivoimaista talvehtimiskykyä ja ennen kaikkea esikasviarvoa ja maanparannuskykyä. Osansa päätökseeni on toki tehnyt J. Leppälän tanskalaisvalmisteinen näyttelyrekvisiitta... :)

Nyt viljelyyni tuleva kuminalajike on meillä Suomessa aivan uusi Kepron. Lajikkeen ominaisuudet eivät ole vielä tarkemmin tiedossani, eli palaan niihin kun tietoa löytyy.

Lähikuvaa kuminakylvöksestä
Tavoitteena suojaviljaan kylvöllä on mm. rikkatorjunnan (saunakukan) kustannustehokkuuden parantaminen. Nyt vältytään kalliilta kuminan saunakukkaohjelmalta ja maavaikutteisten aineiden käytöltä. Tämä on kai IPM:ää parhaimmillaan...

1 kommentti: