maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ajotekniikkaa, lokkeja ja lieroja

Alla kuvia ja ajatuksia sunnuntailta. Tasailin yhden syksyllä kultivoidun lohkon johon kylvetään myöhemmin siemenhernettä. 


Äestyshommissa käytän apunani "Suomen vanhinta" ajo-opastinta. (Kun ei ole tullut uudenpaankaan vaihdettua.) Asetan opastimeen työleveydeksi 2 x äkeen työleveyden ja ajan joka toisen vedon opastimen avulla. Kun pääsen lohkon toiseen laitaan ajan  jäljelle jääneet"välit" ilman opastinta. Tällä tekniikalla minimoin päällekkäisajon ja säästän siten aikaa sekä polttoainetta. Pellolla ajetut metrit minimoituvat ja tallaus jää mahdollisimman vähäiseksi. Yhtään "turhaa" kiilausta tai vajaita työleveyksiä ei tule. Olen niin tottunut menetelmään ettei oikeen muuten osaa enää ajaa...
Lohkon käsittelyn ollessa puolivälissä näyttää tältä.

 Positiivisena yllätyksenä pellolla ei tarvinnut työskennellä yksin... Parhaimillaan taisi olla satakunta lokkia ja naakkaa seurana. Huono puoli tietenkin oli että linnut söivät x-määrän "mun" lieroja. :)

 Piti oikeen mennä katsomaan että mitä lokit löytävät. Ilokseni löysin matoja "kittisavi" kohdistakin. Ainoastaan kuivassa metsän reunassa, jossa savespitoisuus on lohkon vähäisintä, eivät lokit viihtyneet.

 Tässä kohtaa lohkoa ei kasvusto tahdo kehittyä kunnolla oikeen minään kesänä. Tein syksyllä kokeilun, jossa jankkuroin alueen kultivoinnin jälkeen.

Ja yksi kuva vielä maanantailta kun tasailin kynnöstä Väderstad Rexiuksella. Vuokraan konetta naapuriltani ja laite on osoittautunut todella päteväksi ja monipuoliseksi työvälineeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti